MAAMA ESITTÄYTYY

No vittu.

Kai se on sitte kerrottava kuka täällä ruudun takana häärää.
Minä se olen. Minä olen Maria, kavereiden kesken Maama.
Maama-nimitys juontaa juurensa ammoisiin aikoihin joskus vuonna 89 ja siitä etiäpäin
kun olin syntynyt tähän maailmaan ja aloin ensiaskelten jälkeen opetella lausumaan omaa nimeäni.
Ensin en oppinut.
Ja juuri siihen oppimattomuuteen äitini ja isäni takertuivat kiinni: 
"Voi kun on söpöä! Se sanoi MAAMA! Ei MARIA! Kutsutaan sitä vastedes MAAMAKS!"

Ja siitä se sitten lähti, elämä hämmennystä ja kysymyksiä herättävänä Maamana.
Maamahan on varsin bueno kaikkialla muualla maailmassa paitsi...eikun siis...  
Aloitetaan alusta: Maamahan on varsin bueno Suomessa.
Kaikkialla muualla maailmassa ne kysyvät montako lasta minulla on ja miksi ystävänikin kutsuvat minua 'mammaksi' (kuulostaa 'äidiltä' ulkolaiseen korvaan mikäli ymmärsitte).
No. Maama on uniikki ellei muuta.

Mutta vitutko minä siitä. Uniikkiudesta. Se on markkinakikka.

Eniwei eli yhtä kaikki:
Kutsukaa minua Maamaksi, koska sillä lailla muistatte minut paremmin kaikkien Marioiden joukosta. Maria, näet, on Suomen yleisin nimi ja sillä lailla, kaikessa kristillisyydessäänkin, erittäin epäuniikki. Myönnettäköön: Erilaisuus siis kuitenkin houkuttelee.
Vitut siitä. Houkutukset on jees: Antaa niiden viedä!

Tässä elämässä ihmistä viedään kuin pässiä narussa. 

Joskus tuntuu kuin olisi matkalla teurastamoon ja sitä yrittäisi kaikin voimin
kiskoa itseään pannasta irti. Minä olen ollut pässi. Monessakin mielessä. 

Olen ollut paitsi se itseään irti kiskova pässi, myös sellainen jääräpääyksilö, joka luuli olevansa itse vastuussa omasta kuljetuksestaan ja hyppelehti sokeana, kuuromykkänä sekoboltsina naru kaulassa kohti krematoriota. JA: Olen ollut myös sellainen marttyyrilammas, joka antoi itsensä kiskottavaksi ja ajatteli: Tämän minä ansaitsen. Tämä on osani elämässä. Ja sitten olen ollut se rimpuilija. Taistellut sisäisiä pikkupiruja vastaan henkeni hädässä, näkemättä sitä tosiasiaa, että itse asiassa, se kaulan ympärille sidottu köysi oli niin löysällä että sen olisi saanut omin kätösin irti. Noin vaan. Simsalabim.

Ja tiedättekö, mitä se väen väkisin kiskominen ja rimpuilu ihmiselle tekee? 
No sepä kiristää pantaa lisää, koska kyseessä on kuristuspanta. 
Englanniksi on hyvä sanonta: 
"What you resist, persists" (=Se mitä vastustat, pysyy).
Ja kääntäen: "Se mille antaudut (surrender), katoaa (vanishes)."

Tiedä: Yksikään näistä ääripäistä ei tarjoa vapautusta.

Jokainen näistä toimintamalleista on itsepetos: 
1) Rimpuilu: Vielä minä tästä pääsen kun kynsin hampain taistelen!
2) Uskottelu: Tämä on sitä mitä haluan, ON ON ja pääsen pois jos haluan, JOO JOO! 
3) Uhriutuminen: Tämä on osani, enkä pääse pois.

Tämmöiset jutut, tosin on aina helpommin sanottu kuin tehty:

Sanottuna: Antaudu! Anna olla! Let it be! Luovuta! Anna elämän tapahtua! ÄLÄ RESSAA!
Toteutettuna: ... ÖÖ... Siis... mitä vittuu mun pitäis muka tehdä, muka RELATA kun tyyppi X käyttäytyy noin ja mä reagoin siihen näin, ja rahatilanne on NOIN ja elämäntilanne NUIN ja menneisyys näyttää punaista valoa ja tulevaisuus on musta aukko joka PELOTTAA, ja SÄ sanot että RELAX VAAN, helppohan se sinun on kun... et... ole... minä! Kaikkien elämäntaidonoppaiden ja opastajien neuvot menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos sen siliän tien silloin kun TILANNE on päällä. Kun kohdalla on Kriisi. Siksipä sanon: UNOHDA NE OPPAAT. Anna ohjeiden olla. Älä hetkeen muistele mitä kaveri tai kaverin kaveri tai terapeutti kertoi tämän tilanteen käsittelystä. 
Sen sijaan: Kävele peilin eteen, katso itseäsi silmiin, tuo ongelma verkkokalvoillesi piirroskuvan tavoin ja totea peilikuvallesi: VITUT. SIITÄ. TÄSTÄ. JA TOSTA.

And see your life change.

Minä aloin löytää sisäisen Fuck It (Vitut siitä tästä ja tuosta)-tyyppini viimeistään ensimmäisessä postauksessa kertomallani Mind and Body Spirit -festivaaleilla. Ystäväni näki saman stdändin ja hihkaisi: Toi on niin SULLE! KYLLÄ! MULLE TOI! MULLE TÄÄ! MULLE ASENNE: VITTU NYT TURHAT ONGELMAT TAAKSE JÄÄ!

Olen hyödyntänyt tätä asennetta siitä lähtien ja tämä asenne on kantanut minut monen näennäisen ongelman yli. Nimittäin näennäisiä, ne useimmiten ovat, Ongelmat. Ongelma on vain sana, ihmisten keksimä termi asioille, joita on hankala käsitellä, ja joiden ratkeaminen vie turhauttavan paljon aikaa ja energiaa. 

Siinäpä 'ongelman' määritelmä kaikessa ytimekkyydessään: 
Olotilan hankalaksi tekevä asia, joka vie ajatukset ja voimat. 
Vaan kas! Omassa elämässäni olen huomannut, että ongelmilta katkeavat jalat 
ja niiden paikalle kasvaa siivet kun vaihdan sanan toiseksi. Kun kutsun
ongelmia 'haasteiksi' tai mahdollisuuksien mukaan 'mahdollisuuksiksi'. 

Ja kas, yks kaks, olen alkanut huomata, miten paljon paremmaksi elämä muuttuu.
Kun: Ongelmia. Ei. Kirjaimellisesti. Edes. Ole.

Itse olen vastikään palannut Suomeen maailmalta ja maailmoilta joissa vietin aimo tovit (vuosia ja taas vuosia) tehden vapaaehtoistöitä, opiskellen, joogaten, meditoiden, etsien itseäni sen seitsemännen meren ja kiven ja kannon takaa. Hukkasin enemmän kun löysin. Mitä kovempaa painoin menemään, sitä vähemmän itseäni tunsin. 
Vasta kun aloin oppia hidastamaan ja matkustamaan kohti minua enkä minustapäin pois, alkoi palapeli rakentua aivan uudella tavalla. Alkoi eheytyminen. Alkoi kasvu. 
Alkoi ymmärrys siitä, että minä olen minä vaikka voissa paistais ja että tämän minun kanssa olisi hyvä tulla sinuiksi, ellei jopa minuiksi. Ymmärsin, että: "Wherever you go, there you are" (=Minne ikinä menet, siellä olet). Kannoin mukanani samoja ja taas satoja dilemmoja, eivätkä ne matkatessa muiksi muuttuneet. Siellä ne olivat, minussa. Kuin autossa likaiset penkit tai huutava lapsi. Ei niitä pääse karkuun ajamalla lujempaa ja/tai kauemmas.

Niiden kanssa pääsee sinuiksi vasta kun ei vastustele, vasta kun hyväksyy, antautuu, antaa niiden olla. Dilemmat ovat osa ihmisyyttä. Haasteet ja mahdollisuudet vieläkin enemmän sitä. Osa tätä kaikkea. Perille ei pääse koskaan ja perillä olemme kaikki koko ajan. Tämä minä. Tässä ja nyt. Hengitän sisään ja ulos. Tässä hetkessä kaikki hyvin. Kaikki. On. Aina. Hyvin.

Kunhan muistaa unohtaa sen kaiken mitä ei tarvitse muistaa. 

Miten? Siten, että sanot kaikelle sille tälle ja tolle: Vitut siitä. Tästä. Ja tosta.

~ Maama