VITUT PARISUHTEESTA

(Minna)

Silmiini pompsahtelee tämän tästä yleensä naisille suunnattuja kirjoituksia siitä miten parisuhteen saa toimimaan. Olen joskus käynyt koulutuksen ja neuvonut asiassa nuoria pareja.

Täytyy kyllä sanoa: Vitut Parisuhdeneuvoista!

Kirjoitan nyt tähän sen miten itse koen parisuhteeni toimivan. Erehdyksistä ja virheistä oppineena olen tutkinut sitä millaisessa parisuhteessa minä haluan elää. Ei Iltalehti tiedä millaiseen parisuhteeseen sinun on parasta parkkeerata. Mummoni sanat:

“Vaadi sie tyttö itelles aina parasta, ei pidä tyytyä toisiks parhaaseen”

...ovat mukana tässäkin ajattelussa. 

Mikä on siis minulle parasta, jotta olen parhaimmillani myös toiselle?
Siinä on se kulmakivi.
Ei se, että vaadin täydellisesti täydellistä unelmakuvaa, jonka joku toinen loi.
Täydellistä ei ole olemassa ennen kuin tajuaa, että epätäydellisyys kuuluu täydellisyyteen.

Pitää kaiken aikaa muistaa, että olemme ihmisiä, joten teemme inhimillisiä asioita.
Pidetään se mielessä.

Aloitin tämän elämänosan tutkimisen sen jälkeen, kun olin täysin pettynyt parisuhteisiin, lähes vihasin miehiä.

Päätin ryhtyä heti nunnaksi, kunhan nuorin lapsi olisi kasvanut aikuisen ikään.
Joten: “Vitut Parisuhteista! Vitut Miehistä!”

Laadin itselleni allaolevan listan ihan varuiksi, jos joskus kumminkin mieleni muutan…

*** Vitut Siitä, Tästä & Tosta- parisuhdeneuvonta ***

1. Tee toiselle, kuten toivot hänen tekevän itsellesi.

Jokainen varmaan on jossain elämänsä vaiheessa kuullut nämä sanat. Raamatustahan ne kumpuaa. Täyttä totta myös parisuhteessa.

2. Olen oma itseni, aina.

Jos esitän jotain muuta, niin toinen ihminen saa minusta väärän käsityksen. Ja voi kauhistus jos se tulisi parisuhteen alkuajassa vahingossa menemään noin. Se olisi hirveää. Vääryyttä sille toiselle ihmiselle, koska mitäs jos se sen hetkinen roolinpätkä olisikin se mihin toinen rakastuisi. Ja kun tuo näytelmä häviäisi minusta, toinen pettyisi pahanpäiväisesti. Pelottava ajatus. Suhde olisi perustettu valheelle!

3. Jos ihmissuhde ei tuo minussa esiin parhaita puoliani, en muunna sitä parisuhteeksi.

Jokainen ihminen on täynnä erilaisia puolia. On hyviä ja huonoja. Tilapäisiä tai pysyviä. Mutta oikeanlainen ihminen tuo toisessa esiin ne ihan parhaat puolet. Joku toinen voisi korostaa niitä huonoja puolia. Oikeanlainen kumppani nostattaa siipien alle ilmaa, että voi tehdä elämässään monenlaisia asioita mihin ei ehkä yksinään uskallus riittäisi. Hyvä kumppani nimittäin arvostaa sinussa juuri niitä asioita, joiden takia sinä olet juuri sinä. Huonot puolet voi hioutua aikanaan kokonaan pois tai piiloon. Tai ne voivat muuntua paremmiksi oikeanlaisen kumppanin avulla. Ihan itsestään. Hyvät puolet sen kun kasvaa. Tämä on tärkeä seikka ja täysin luonnollinen tapahtuma.

Jos otetaan semmoinen ihan perusasia puheeksi, jossa toisen huonoja puolia koko ajan tapitetaan ja niistä mainitaan, niin tiedätkö, saatat olla väärässä seurassa. Ihan totta. Ei kukaan muutu sillä, että räpätetään ja juputetaan ja muistutetaan siitä missä on huono. Se on alistamista se. Julma teko. Sitä en halua tehdä.

En minä ainakaan jaksaisi kuunnella, jos minulle tämän tästä sanottaisi negatiivisesti kaikkialla lojuvista, puolitäysistä, kahvikupeista. Ottaisi pannuun jumalattomasti. Mutta jos siitä huumorilla mainitaan, niin en pidä sitä häpeällisenä paheena ja alan kiinnittää asiaan itsekin huomiota. Saatan jopa viedä kupin tiskiin ihan omatoimisesti. Ehkä.

4. Näen toisen sellaisena kuin hän on.

Olen jo siinä kohtaa, että uskallan nähdä myös rakastumisvaiheessa ihmisen ihan raa’asti sellaisena kuin hän on. Uskoisin, että kaikkea en näe. Mutta pääpiirteittäin kyllä. Jos minusta tuntuu ettei toinen näytä itseään aidosti, niin siitä pitää sanoa ja pyytää josko toinenkin astuisi kuoristaan ulos, sitten vasta keskustelu jatkuu.
Ei pidä luoda toisesta fantasiahahmoa, siitä vaaleanpunaista supersankaria, koska luultavasti se toinen ei voi elää odotustesi mukaan. Hän ei tiedä ettet näe häntä tosielämän tallaajana.

Jos lähtökohtaisesti jo elää naamioiden takaa, niin voimmehan arvella, että se toinen sitten kasvaa ihan erilaiseksi kuin miten itse kasvoi. Tunnet kai sen tarinan erotilanteista?
Kun näen toisen sellaisena kuin hän on, annan hänelle myös oikeuden olla juuri se.

Samalla olen edelleen itsekin aidosti se, joka olenkin.

5. Puhun suhteen säännöt valmiiksi jo varhain.

Niitä voi tarkentaa milloin vain, kun elämä menee eteen päin. Se on tärkeää.

Voin luvata toiselle sen mistä sovimme. En voi olettaa häneltä sitä mitä en ole ääneen toivonut. Eikä hän minulta. Ihmisillä on sisällään erilaisia haaveita ja fantasioita elämäänsä koskien. Niissä pitää uskaltaa olla rehellinen. Mitä oikeasti haluaa parisuhteen puitteissa tapahtuvan. Niistä vain on puhuttava. Muuten mennään metsään. En voi myöskään vaatia toiselta semmoista, mistä en voi omallakaan kohdalla mennä takuuseen.

Jos säännöissä tulee esiin asioita jotka ovat minulle uusia, niin mietin asiaa hetken. Sopiiko se minun pirtaan. Koska voihan olla, että en vain ollut tullut ajatelleeksi. Saman oikeuden annan myös toiselle.
Ne ei ole siis vain minun sanelemat säännöt, vaan siinä tulee keskustelluksi kummankin toiveet ja haaveet.

6. Keskityn elämään jokaisessa hetkessä niin kuin sen jälkeen hetket loppuisivat.

Koska oikeasti en voi koskaan tietää milloin tiimalasi valuttaa hiekkansa loppuun. Aina ei huvita olla aivan innoissaan kaikista hetkistä, mutta kyllä se siitä ohi menee. Keskityn  myös niihin hetkiin, kun tympii ja sapettaa. Tuskin johtuu sekään parisuhteesta, vaan luonteestani.

7. Lupaan rakastaa rehellisesti ja ehdoitta. Niin kauan kuin vain koskaan voin.

Mutta lupaan sen vasta, kun tiedän, että asia on niin. Varmasti. Ja sitten se on niin. Vaikeudet ja kriisit kuuluvat elämään, mutta sydämestä luvattu rakkaus kestää ne kumpareet.
Toivon, että rakkaus on ikuista ja uskon siihen kyllä. Ihan vilpittömästi ja kokoNaisen voimalla. Silti joskus voi olla niin surullista, että se rakkaus vaan loppuu. Joten en voi luvata rakastaa enää sen jälkeen. Anteeksi.

Mutta kaikkeni lupaan tehdä, että rakkaus säilyisi. Nyt ja aina.

Nyt alleviivataan vielä se seikka, että olen kertaalleen avioerotellut, kokenut aimo kasan kaikenlaisia kriisejä, onnistunut ja epäonnistunut, rakastanut ja tullut rakastetuksi näennäisesti jne. Nähnyt onnellisia ja epäonnellisia parisuhteita ympärilläni. Ihmisiä, joteka ovat kokeneet samoja asioita kuin minä itse. Lista on pitkä. Nyt, juuri tässä hetkessä, elän parisuhteessa ja ylläolevat omakohtaiset neuvot itselleni on toteutuneet.

Luin erästä “parisuhdeopasta” ja siinä oli kohta 10:

Älä pelkää sitoutumista, mene naimisiin!

Wat On Öört!!! Voi Tsiisus ja Kaad!!!

Mitä Helvettiä???

Silläkö se paranee???
Kyllä on maailmassa keveät kirjasimet.

Mikä ohje tuo on?

Voi Vitunvitunvittu, että kyllä alkoi kyrsiä.

Toivon koko sydämeni pohjasta ettei Yksikään itseään ja parisuhdetta etsivä näe tuota kohtaa.Ja toisaalta Vitut Siitä! Ihan sama.

Jos joku kokee asiat noin, niin ei se minulle kuulu.

Hyvä neuvo semmoisille, jotka juur tuota neuvoa etsivät. Kippis ja sillee!

Oikeasti uskon ettei ole olemassa semmoista asiaa kuin “sitoutumiskammo”. Silloin, kun ei halua sitoutua ei ole vielä kohdannut vertaistaan. Kun sen löytää niin kummasti paranee sitoutumisfobiasta. Useimmiten.

Minua vähän on askarruttanut semmoinen ajatus, että monesti ihminen (varsinkin neitosukupuolinen) on jo lapsesta asti istutettu ajatukseen, että pitää löytää hyvä mies, mennä naimisiin ja tehdä lapsia. 

Tässä kaikessa ei itsessään ole yhtään mitään vikaa. Ei todella.

Sillainhan se elämä olisi hyvä. Ja jos löytyy hyvä työ ja palkkakin ni jes!

Mutta jos pureskellaan edellistä vähän enemmän: Löytää hyvä mies, mennä naimisiin ja tehdä lapsia… Siinä on aika lyhyt pätkä elämää. Tuo kaikki sijoittuu pääsääntöisesti, ihmisestä riippuen, tuohon 20-30 ikävuoden välille.

Mitä ennen sitä ja sen jälkeen?

No ennen sitä haaveillaan tuosta asiasta. Jep. Sitten haave saavutetaan.

Ihanat juhlat ja kaikki viihtyi ja ihana vauva syntyi ja sai kauniin nimen.
Mitäs sitten tehdään?
Olen nimittäin kuullut, että häiden ja lapsen syntymän jälkeen aika monikin masentuu.

Tai lamaantuu. Se on mielenkiintoista.
Miksi niin tapahtuu?

Minusta tuntuu, että kun tuosta kaikesta on puettu semmoinen Onnellisen Elämän Määre, niin sitten kun huomaamme ettei se elämä oikeasti muutu mitenkään, alkaa masentaa.

Puoliso on sama henkilö kuin ennen häitä. Haisevat sukat haisee edelleen.

Rouvasta saattaakin häiden jälkeen muuttua jotain ihan muuta kuin ennen avioliittoa.
Varsinkin jos se vauva tuli tehtyä onnellisuushaaveiden päälle.

Se nimittäin saattaakin olla semmoinen vauvan mötikkä, joka valvottaa kaiken aikaa eikä sille kelpaa mikään. Ja suloinen vauvantuoksuhan oikeasti koostuu siis kakasta ja maito-oksennuksista sekä vauvaa kohdussa peittävästä tahnamaisesta kinasta.
Tuore äiti saattaa kokea eristyvänsä koko universumista löllyävän mahansa ja maitoa tursuavien rintarauhastensa kanssa.

Mies yrittää toteuttaa kaiken ettei kellään olisi pahamieli.

Tai sitten vain makaa halvaantuneena sohvalla näyttäen siltä, että kaukosäädin tuli jo syntymävaiheessa upotetuksi reisilihakseen.

Tähän hetkeen on avuksi jo tutuksi tullut hokema: Vitut Siitä, Tästä & Tosta!!!

Inhale, exhale, inhale, exhale. Hengitä sisään. Ulos. Sisään. Ulos.

Nimittäin: Kaikki tuo menee ohi aikanaan.

Puhu sille puolisollesi, aivan kuin hän olisi ihminen.

Ota käyttöösi se Luojan lahja, nimittäin suu.

Älä kiukuttele vaan keskustele.

Tulee huomattua, että elämä on mahtavaa vielä senkin jälkeen kun tuo varhainen

tai uraihmisille myöhäisempi, etappi on saavutettu.

Tuon askeleen otettuaan voi keskittyä kehittymään ja kasvamaan perheenä.
Olemaan onnellinen ihminen.

Jos tuo oli suurin haavesi tähän asti, nyt voitkin alkaa haaveilla jostain uudesta.

Ei lapsi estäkkään matkustelemasta ja maistelemasta maailman makuja.

Vaan hän saa rinnallasi oppia tuon kaiken saman.

Voi miten sosiaalinen ja avoin hänestä kasvaakaan!

Tee oikein haavekartta mitä toivoisit elämältäsi seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Ja sitten elät sitä kymmentä vuotta.
JES!!!!!!!

Ja sinulle, joka olet siipesi katkonut parisuhteissa ja menettänyt ehkä perheesikin, vaikka moneen kertaan, sinulle joka et usko rakkauteen etkä ihmisiin: Vitut parisuhteista!
Palaa nyt tämän tekstin alkuun.

Jos olet edelleen samaa mieltä, niin hyväksytään porukalla sekin.
Elä elämääsi ja itseäsi todeksi.
Usko siihen, että kaikki se tapahtuu, mikä sinulle kuuluukin tapahtua.

Ole rauhassa ja nauti elämästä just nyt!

Kun nyt olet haavoilla ja yksin, niin parane rauhassa.

Ole ylpeä itsestäsi ja kokemuksestasi.
Korjaa ne virheet itsessäsi, jotka tiedostat.

Mieti rauhassa asioita.
Luo lista itsellesi siitä mitä oikeastaan haluat.

Kumppani löytyy, kun on löytyäkseen.

Toiseksi parhaaseen ei pidä tyytyä. Pitää tietää mikä on itselle parasta.
Joidenkin on parasta elää yksin. Sekin on mahtavaa, kunhan opettelee nauttimaan siitä.
Ei parisuhde tee välttämättä elämää täysin onnelliseksi.
Joku voi olla onnellisempi omissa oloissaan.

Ja sinä jolla ei koskaan ole oikein kunnon parisuhdetta ollutkaan, mutta sellaista toivot:
Vitut odotuksista!
Mene jonnekin ihmisten ilmoille ja ryhdy hiljalleen tarkastelemaan sitä miksi sinä et löydä kumppania. Katsele ympärillesi ja mieti mitä haluat ja miksi sitä haluat.
Tee jotain normaalistasi poikkeavaa.
Treffipalstat ei sovi kaikille.
Tanssipaikat ei sovi kaikille.
Mieti mikä sopisi sinulle ja tee se.
Vaikka vähän pelottaisi, niin tee silti.
Kukaan ei näe jännitystäsi tai pelkoasi niin isosti, kuin sinä itse sen koet.
Tsemppiä! (Ps. tämä oli aika lattea tsemppaus. Vähän sama kuin sanoisi yksinäiselle, että ala sosiaaliseksi. Joten: Vitut siitä! Mutta yrittää voi aina.)

Yhteenvetona:

Vitut Parisuhteista!

Vitut odotuksista!

Eletään rinnakkain jos se on hyvä.

Jos ei niin ei.

~Minna

(Pics: Google Images)