VITUT SIITÄ ETTÄ STRESSAAN

(Maama)

Olisin voinut laittaa otsikoksi: VITUT STRESSISTÄ.

Mutta sitten olin -harvinaista kyllä- kaukaa viisas ja oivalsin:
Kyseinen otsikko johtaisi helposti harhaan.
Se johtaisi nimittäin helposti ajattelemaan, että tiedossa on tyypillinen naistenlehtiartikkeli: 
Viisi vinkkiä siitä miten välttää stressiä/stressaavia tilanteita/miten päästä stressistä eroon.

Juonipaljastus: Tämä artikkeli ei sisällä minkään valtakunnan infoa siitä, miten välttää stressiä. Tämä artikkeli kehoittaa olemaan välttelemättä sitä.

Itse olen ollut aikamoinen stressipylly jos en koko ikääni niin ainakin viimeisten vuosien ajan. Olen painanut menemähän sata lasissa, mutta ei siinä kaikki, ei siinä mitään; Vauhdissa. Vauhtia voi olla stressittä ja ahdistuksettakin. 
Mutta minun tapauksessani ei ollut.
Pääni oli yksi poriseva painekattila, jonka kansi värisi ja tutisi ja sheikkasi kuin äässit Shakiran musiikkivideolla. 
Oli painetta sekä abstraktista että konkreettisesta:
Painetta raha-asioista, ihmissuhdeasioista, asumisasioista, työasioista ja sitten painetta elämäntarkoituksesta, ajan riittämättömyydestä, intuition kuuntelemiskyvykkyydestä tai sen puutteesta, sielunkumppanin puuttumisesta ja niin edelleen ja edelleen ja edelleen...

Ja kaiken keskellä ammotti se suurin stressin aihe kuin norsu olohuoneessa: Stressi itse.

Miks mä nyt stressaan kun kaikki on oikeesti aika hyvin?
Mitä tää nyt on! 
Ei mun kuuluis olla tämmönen hermoraunio!
STRESSI POISTU MINUSTA! POISTUOS! KUOLETUS!
Ahdistaa!
Mistä apu tähän tilaan!?
Naistenlehti! Joo! Siinä se!
Viiden varma vinkkilista: Näin vältätä stressin!
1) Mene metsään, okei, menen metsään.
2) Hengittele paperipussiin, okei, hengittelen.
3) Aikatauluta elämäsi, okei, kalenteri, VITUN TÄYNNÄ!
4) Vietä laatuaikaa ystävän kanssa, MISSÄ VITUN VÄLISSÄ! 
5) Nuku riittävästi, okei, nukun, täytyy hakea unilääkeresepti terkkarilta

Mitä enemmän stressiä vastustaa, vihaa, murehtii ja selittelee tai mitä tehokkaammin ja tietoisemmin siitä pyrkii pääsemään eroon, sitä korkeammalle se kohoaa mielen hierarkiassa yleten Kalifiksi Kalifin paikalle.

Se mihin keskittää energiansa, muuttuu todelliseksi. Voimistuu. Realisoituu. 
Se mantra, jota itselleen jankuttaa, muuttuu ennen pitkää todeksi. 
Jos aina ajattelet: "Olen stressaaja," ei aikaakaan kun siitä on muodostunut osa identiteetiä. Olet ehdollistunut ajattelemaan itsestäsi tietyllä tavalla ja lokeroimaan itsesi boksiin, jossa kaikki maailman stressaajat kylki kylkeä vasten kamppailevat.
Olet antanut stressille sen vaatiman huomion, mitä se käyttää ovelasti hyväkseen.
Se kloonaa itsensä ja levittäytyy kaikille elämän osa-alueille rellestämään.
Sama pätee kaikkiin negatiivisiksi leimattuihin tunteisiin. 
What you resist, persists.
Se mitä vastustat, pysyy. 
Eikä ainoastaan pysy, vaan voimistuu.

Olette varmaan omassa elämässänne huomanneet, että mitä lujemmin yrittää puskea tiiliseinästä läpi, sitä korkeammaksi ja paksummaksi se tuntuu kasvavan? 
Edessä olevat esteet tuntuvat lisääntyvän eksponentiaalisesti suhteessa siihen mitä suuremmalla järki- ja lihasvoimalla niitä pyrkii musertamaan.
Paradoksi?
Itse asiassa; Ei.
Vaan varsin looginen tapahtumaketju.

Vastustus lisää vastustusta. Vapauttaminen vapautta.

Kerronpa: Stressi, ei ole osa identiteettiä. Osa sinua.
Stressi, on vain pään läpi tuulen tavoin puhaltava mielentila.
Kaikille yhteinen, kollektiivinen, universaali. 
Jokainen on sitä kokenut, kokee ja tulee kokemaan.
Aivan kuten iloa, surua, katumusta, pettymyksiä, onnistumisia...
Kaikki tunteet ovat yhtä hyviä, all is One, dualismia ei ole.
Jos kerran annat ilon olla, niin mikset myös surun, stressin, ahdistuksen?
Älä käy puuttumaan! Let. It. Be.
Sillä mielentilat, ne ovat ohikiitäviä kuin pikajuna Meksikon.
Antaa niiden tulla ja mennä. 
Siinä on raiteet. Sisään ja ulos.
Tervetuloa ja tervemenoa, en minä ole teissä kiinni. Teistä riippuvainen. 
Kiva kun kävitte, mutta pärjään myös ilman.
En minä teidän vaikutuksestanne muuksi muutu.
Kuten ei raide siitä, että juna ajaa yli.
Raide pysyy raiteena ja minä olen minä vaikka pääni läpi kävisi mitä. 
Avain on siinä, että annan sen kaiken tulla ja mennä sellaisena kuin se on tullakseen ja mennäkseen. 
Stressi tuloo stressi menee dai di dai !
Mitä sitä sörkkimään ja ronkkimaan, sen liikeratoja häiritsemään.
Ei junankaan kulkuun sovi mennä ulkopuolisen puuttumaan.
Köpelösti semmoisessa käy, jos alkaa kapulaa panemaan rattaisiin.

Itse asiassa: Sama periaate pätee paitsi negatiivisiksi leimaamiimme tunteisiin, myös fyysiseen kipuun. 

Varmasti jokainen on kokenut sen, kun jossakin kehon osassa on kipua ja särkyä ja sitten kun lähtee vaikkapa kaverin kanssa kaffelle ja nauraa sydämensä kyllyydestä niin että serotoniinit hyrräävät korvien välissä täyttä häkää, kipu unohtuu sen siliän tien.
Kipu jää, kun kipua ei ajattele. 
Kun sitä ei pue sanoiksi. 
Kun ei rakenna minuuttaan sen ymprärille. 
Et sinä ole sen enempää 'kipeä ihminen' kuin 'stressaajakaan'.
Sinä, olet, ihminen.
Joskus kipeämpi joskus terveempi.
Joskus enemmän, joskus vähemmän zen.

Kaikki on yhtä, kaikki on hyvää, kaikki saa olla, ymmärtäisitkö jo sen???

LET. STRESS. BE.

And see your life change.

~  Maama