(Minna)
Keskity elämään omaa elämääsi hyväksi.
Usko tai älä: Elämme tätä elämää vain kerran. Uskoitpa Uudelleensyntymiseen, Ukko Ylijumalaan tai Fiatin
takaiskarin toimintaan, niin silti olet täällä, juuri sinuna, vain nyt. Etkä edes
tiedä milloin et enää ole! Joten miksi odotella hetkeäkään enempää?
Ota vastuu omasta onnellisuudestasi. Koska
sinun vastuullasi se on.
Mikään ulkopuoleltasi tuleva asia ei voi tuoda sinulle onnea,
ellei sitä ole jo sisälläsi.
Jos onnellisuus ei lukeudu perustunnetiloihisi, ulkoa tuotuna se on vain hetkellinen tunnetila.
Monesti sitä erehtyy myös ajattelemaan, että olisi onnellinen
tulevaisuudessa.
Sitku on saavuttanut jotain.
Sitku on saanut jotain.
Sitku on tehnyt jotain.
Mutta sitku se sitku tulee,
ei se välttämättä tullutkaan:
Se onni. Tuli vain
lisää sitkutettavaa.
Mietipä: Kuinka monta onnellista ihmistä oikeasti tiedät?
Siis ihan varmasti Tiedät. Tiedät, että se henkilö on onnellinen.
Sellainen, jolla onnellisuuden tunne on niin vahva, että se menee aina niiden
pienten arkitunteiden yli.
Minä tunnen joitakin sellaisia.
Ja tässä hetkessä tunnen myös itseni ja voin
sanoa, että elän onnellisen naisen elämää.
Aina se ei ole ollut niin. Piti vain lopettaa sitkuttelu!
Sitkuttelun lopettaminen ei ole eikä ollut helppoa. Se ei
käynyt kädenkäänteessä.
Piti riisua aika monta naamiota naamalta ennen kuin löysi
itsensä.
Voisiko olla niin, että onnellinen ihminen on se, joka
tuntee itsensä?
Itsensä tunteva ihminen ei nimittäin mene siihen lankaan, että luulisi tarvitsevansa
itselleen jotain lisää ollakseen enemmän olemassa, ollakseen onnellinen. Eikä onnellisuus tarkoita päämäärätöntä hapuilua.
Yleensä juuri se oman elämän onnellisuus luo ihmisen määrätietoiseksi!
Sitä uskaltaa olla ihan oman onnensa herra tai herratar.
Sitä tietää mihin omat resurssit riittävät ja tekee vaan asioita.
Tuosta vaan.
Totta on myös se, että meitä ohjaa ällistyttävä määrä asioita
itsemme ulkopuolelta.
Tulee vallan hiki, kun niitä ryhtyy listaamaan!
Joten: Toivotellaanpa ne kaikki asiat tervetulleiksi V-sanan
luokse!
Keskitytään kerrankin ja oikein luvan kanssa itseemme.
Vaikka vain viideksi minuutiksi.
Än Yy Tee Nyt!
Vain Minä. Tai siis Sinä. Eli Minä.
Mutta siis vain Sinä.
Ymmärrät mitä tarkoitan.
”Sinun Minä.”
Ihminen syntyy ilman vaatteita ja ilman suojautumiskeinoja.
Lapsi alkaa äidinmaidon ohella imemään vaikutteita omasta ympäristöstään.
Lapsi kasvaa peilaten ympäristöään ja matkien sen eri vivahteita.
Tunteiden ilmaisu ja kokeminenkin opitaan toiselta.
Ensin äidiltä ja isältä. Sitten muilta.
Uhmaiässä testataan se miten ne on opittu: Aletaan
erillistämään itseä perheestä.
Ja silloinkin se miten vanhemmat ohjaavat tunteiden käsittelyssä eteenpäin,
ohjaa
sitä miten me käsittelemme ne aikuisina.
Lapset testaavat, voivatko he liikuttaa aikuista ihmistä tahtomallaan tavalla.
Marionetti siinä sitten sätkii sen huudon voimasta!
Sätkiikö se minulle oikeasti oikealla tavalla vai ei? Hmm.
Sitä voi jokainen pohtia miten se meni omalla kohdalla.
Näet: Jos uhmaikäinen lapsi saa päättää kaiken, hänelle muodostuu kuvitella
maailman mahtajasta ja hänen persoonaansa se jää tosi pitkäkestoiseksi
toimintatavaksi. Jos lapselle laitetaan rajat, hän oppii sen, että meillä kaikilla on säännöt.
Kun ne on opittu, niin lapsi tietää, että sääntöaitojen sisällä
he voivat toimia vapaasti.
Niinhän ne tekevät varsatkin, pillakoivat kesälaitumella.
Pari kertaa kokeilevat voiko sähköaitaan koskea.
Tälli tulee. Ei kannata yrittää. Ei edes pienellä
liikkeellä.
Siten ne oppivat kunnioittamaan sähköaitaa.
Back to the asia.
Oma persoona alkaa rakentua hiljalleen.
Siihen persoonaan kasataan paloja omien kokemusten kautta.
Minäkuva rakentuu siitä miten ympäristö jakaa hyväksyntää ja rakkautta kasvavalle
ihmisalulle.
Vauvahierontaa lukeneet tietävät, että kun lasta hierotaan hän
oppii kosketuksesta sen, miten kaunis ja hyvä ihminen hän on. Pieni ja hento ote. Sitähän se kaikki on.
Käyttäytymisen hyväksyntä taas on sitä sähköaita-asiaa:
Niin
kauan voi heittää kupperiskeikkaa, kunhan pysytään sallitulla alueella.
Muut ihmiset tuovat kokemuksia ja niiden kautta opimme sen
miten muut meidät näkevät.
Opimme käyttäytymään odotusten mukaan.
Opimme kasvuympäristöstämme
myös sen, millainen elämä meidän tulee rakentaa.
Mietippäs tätä hetken aikaa.
Elätkö sellaista elämää, jonka halusit?
Rakentuiko se sellaiseksi kuin olet haaveillut?
Mitä kaikkia oletuksia sinä olet tehnyt elämäsi onnellisuudelle sen mukaan,
mitä olet oppinut itsesi ulkopuolelta?
Entäpä onko sinulle lapsena sanottu, että olit reipas,
kun
uskalsit tehdä jonkin asian vaikka sisälläsi koit atomipommin räjähtävän
pelosta?
Tai olet kiltti ja nätti kuin nukke? Tai olet tuhma?
Tai oletpas kasvanut pitkäksi, vaikka mittaa oli noin 110cm
ja olit koko luokan lyhin?
Entä sanoiko joku jotain painostasi?
Sanoiko jotain tyyliin: Olet ollut vissiin aina ruoka-aikaan
kotona?
Tai sanoiko: Oletpa nirppanokka tai muuten vain hankala?
Entä puhuiko isotäti kahvipöydässä muille aikuisille ääneen
miten pikkuvanha olet?
Veikkaan, että vastaavia kokemuksia on oikeasti aika paljon.
Entäpä opettajat? Mitä kaikkea ne kerkesivätkään sanomaan
alakoulussa.
Miten monessa asiassa sait kokea olevasi muita huonompi,
hitaampi, vähäisempi?
Tämmöiset asiat saattavat määrittää ihmisen Minuutta vielä
aikuisenakin, vaikkei sitä aktiivisesti edes huomaa.
Hyvin pienet asiat saattavat antaa pohjan Isoille
ajatuksille sinusta Itsestäsi.
Miten paljon ihmiset keskittyvätkään toisiin ihmisiin oman
elämän elämisen sijasta! Se on paljon se.
Kun tämän asian
kanssa pääsee sinuiksi, eli minuiksi, niin on jo hyvässä matkassa.
Haluatko elää kopioitua elämää?
Sitä elämää, jonka rintamaidosta imit itseesi?
Haluatko elää siten miten joku muu vakuuttaa sinulle hyväksi?
Oletko ajatellut, että se millaista elämää elät, voi olla täysin irrallinen
siitä mitä sinun sisälläsi oleva ihminen haluaa?
Voi olla, että oletkin
ajautunut elämään ihan itsellesi vierasta arkea.
Olethan kuitenkin oppinut toisilta jopa sen miten pitää tuntea eri asioita.
Sen, että Ikean pussilakanoiden saavuttua Jyväskylän
pikkuIkeaan on sinne rynnättävä niitä hakemaan.
Nyt niitä on kaikilla jyväskyläläisillä
Ikeasisustajilla!
(Myös meillä, koska ne oli ihan kivat)
Ostin sieltä myös just ne samat muovikupit, joita muutkin.
Voi Luojani mun, miten typerää!
Joku oli valinnut niistä kaikista eri kuppikippomalleista
juuri ne, jotka minun sitten piti mennä ostamaan, muiden urpojen ohella. Jep! Noh, se siitä valinnanvapaudesta ja –oikeudesta omaa
elämääni koskien.
Sukelletaanpa nyt
siihen pääasiaan: Kuka sinä olet? Mitä sinä haluat?
Kaksi jättimäistä kysymystä.
Ensin tulisi mieleen aloittaa perinteinen monologi:
Mikä minun nimeni on,
kuinka vanha olen ja ketä perheeseeni kuuluu.
Mutta nyt ei haeta sitä.
Emme ole tekemässä kirjeenvaihtoilmoitusta tai CV:tä.
Elämän elämiseen ja kokemiseen ei tarvita sellaisia.
Kysymykseen “Kuka minä olen?” ei ole ihan helppo vastata.
Minuus muodostuu kerroksista. Kuin sipuli. Tai niin kuin maatuska-nukke.
Voisit avautua itsellesi kirjoittamalla ylös sen mitä sinä
olet.
Siitä tulee ehkä pari sanaa. Ehkä kirja.
Riippuu siitä kuinka paljon olet ennättänyt itseäsi tutkia.
“Mitä minä haluan?”, on yhtä laaja kysymys.
Riippuu siitä
mistä kautta kysymystä lähestyy.
Ensimmäinen askel itsensä hyväksymiseen lähtee siitä, että
tunnistat itsessäsi sen mikä on todellista. Todellista sinua.
Olemme elämämme aikana
keränneet ympärillemme naamioiden ja käytöksen verkoston, joiden
syntymiseen on vaikuttaneet odotukset. Omat tai toisten. Monesti olemme itseemme tyytymättömiä juuri siksi, ettemme syystä tai
toisesta mahdu johonkin odotus- tai oletusarvoon siitä millainen pitäisi
missäkin hetkessä olla tai mitä pitäisi saavuttaa. Eikö ole hullua? Miten kamalaa olisi jos kaikki olisivat samanlaisia, saman näköisiä ja
luonteisia!
En voisi elää maailmassa, jossa kaikki näyttäisivät ja vaikuttaisivat minulta.
Menisi hermo.
Niin tai jos eläisin jonkun toisen ihmisen luoman toiveen
mukaisesti.
En minä halua olla nukke, jonka asennot ja eleet, sekä
suusta ulos tulevan äänisaasteen, keksisi joku muu ihan vain luodakseen minusta
omaa kuvaansa.
Aloittakaamme yhdessä
kuoren sisään kurkistelu. Kurkistusaukon voit tehdä mantran avulla.
Mene peilin eteen, vedä keuhkot täyteen ilmaa (ihan sinne
napaan asti)
ja puhalla rauhallisesti ulos: Vitut Minuudelle!
Jos et tunne helpotusta voit toistaa mantran uudelleen. Useampana päivänä.
Näin vapautat energiaa kuvitteellisen itsesi ympäriltä ja annat todelliselle Minällesi
tilaa tulla esiin.
Anna roolitoogasi valahtaa lattialle ja myttää se roskiin.
Et tarvitse sitä enää.
Todellinen minuus ei tarvitse erityismainintoja, ei roolimalleja, ei
kauneusihanteita, ei minkäänlaista suitsutusta ollakseen olemassa. Se oli olemassa jo ennen kuin ensi kertaa vetäisit tämän
maailman happea kitusiisi.
Anna itsellesi lupa
olla olemassa. Keneltäkään muulta et tuota lupaa tarvitse.
Ja kun joku seuraavan kerran yrittää sinua roolittaa, voit
todeta mielessäsi: “Minä olen tämmöinen”. Ja hei sinä, joka kurkistelet
haarniskasi sisältä tätä lukiessasi ja mietit, että kyllä on rivien täydeltä
silkkaa paskaa, niin ihan vinkkinä vain: Minä näen sinut!
Kiva haarniska, mutta
sota loppui jo.
Sisäinen muutos on valtava, kun uskaltaa alkaa elää oikeasti sellaisena kuin
on.
Jokainen hetki muuttaa muotoaan. Hiljalleen alkaa nähdä ympäristönkin sellaisena millaisena todellinen minuus
sen näkee. Oletko ajatellut, että ne ulkokuoriset oletusarvot ovat myös
määrittäneet sitä asiaa?
Sinä näet ympäristösi henkilökohtaisena kokemuksena.
Ei sitä kukaan muu näe samoin. Värisävytkin näet ihan yksin.
Maistat maut aivan omalla suullasi.
Joku on joskus saattanut kehua sinulle, että jokin asia on
herkullista ja olet sen vuoksi maistanut ja todennut, että niinpä on. Voit ollakin sitä mieltä. Toisaalta oikeasti makunystyräsi ovat saattaneet vain todeta,
ettei tuo tuote nyt varsinaisesti oksennusreaktiota aiheuta, mutta toteat:
Herkullistahan tämä. Koska niin joku muu sanoi.
Ehkä ajattelet tuon ihmisen tietävän itseäsi enemmän siitä
mikä on herkullista.
Jännittävää. Näitä asioita voi olla paljon.
Takaisin Minuuteen.
Kun alat ymmärtää kuka oikeasti olet ja mitä sinun kuuluu
täällä puuhata, alat ymmärtää, että ainoa asia millä todella on merkitystä on se,
että elät omia unelmiasi todeksi. Että tähtäät onnellisuuteen.
Katsos: Ei sinua ennen eikä sinun jälkeesi kukaan muu unelmoi samasta asiasta
samalla tavalla kuin sinä. Elämän aikana pitää toki tehdä myös semmoisia asioita, jotka
ovat aivan eri seinällä omien haaveiden kanssa, mutta yleensä ne ovat
väliasioita matkan varrella. Eli: Elä ole huolissasi, jos aika ei aina tunnu riittävän kaikista
mukavimpaan puuhaan. Aikaa on aina riittävästi, jos ponnekkaasti hommaan
ryhdyt ja pidät sen tähtäimessä kaikesta muusta hölyn pölystä
huolimatta.
Kukaan muu ei voi saavuttaa sinun
unelmaasi. Eikö ole aika hurjaa?
Kukaan muu ei koe asiaa samoin.
Päämäärä voi toki olla sama. Monellakin.
Mutta matkan taittuminen on aina henkilökohtainen kokemus. Ihan aina.
Ei edes sinun Sielunkumppanisi tunne asiaa piirulleen samalla intensiteetillä
kuin sinä.
Kun alat elää omana itsenäsi, muiden määritteet sinusta
ei enää paljoa paina.
Tiedät mikä olet ja kuka sinussa on.
Edes kritiikki ei osu lujaa, koska siinä arvioidaan jotain tekemääsi asiaa. Ei
sinua.
Ei uppoa, vaikka osuisikin, koska sinä tiedät hyveesi ja
paheesi. Olet niistä tietoinen.
Voit myöntää reilusti jos olet väärässä tai tehnyt jonkun
mokan.
Sinun sinuutesi kestää sen, koska ei sillä ole väliä.
Ymmärrät olevasi
Ihminen. Keskeneräinen
MatkanTekijä.
Samalla alat hyväksyä sen, että muilla on aivan täsmälleen
samanlainen tarina.
Tai tarinan kannet: Ihmisen nahka. Siellä sisällä on toinen Matkan Tekijä.
Ja ymmärrät hyväksyä hänet semmoisena kuin hän on.
Ei sinulla ole mitään varsinaisia vaatimuksia mistään.
Ei semmoisia mistä et selviytyisi itsekin. Ihan yksinään.
Asian tapahtumiseen voi vaikuttaa toinen ihminen, tai sitten
on vaikuttamatta.
Elämä on flowssa. Kuljet omaa
polkuasi.
Kun tämän kaiken oivallat saatat eräänä aamuna huomata: Minä
olen Onnellinen.
Siihen vaadittiin
niin vähän!
Vain matka sisään ja ulos.
Hei Kamu, Olet Upea!