VITUT ÄRSYYNTYMISESTÄ

(Minna)

Tämä on jotenkin vaikea aihe aloittaa.

En oikein tiedä miten ja millä sanoilla.

No. Se on ärsyyntyminen. Se on se sana.

Ärsyyntyneenä on vaikea keksiä miten sanoisi asioita niin että ne olisi ymmärrettäviä.

Miksi minä ärsyynnyn? Selkeästi siksi, että koen jotkin asiat hyvin tärkeinä.

Että ne asiat on oltava jollain tietyllä tavalla, tai niiden on mentävä jollakin suunnalla, että lopputulos olisi hyvä. 
Ja olen sen lopputuloksen toki mielessäni jonkinlaiseksi muokannut!
Ja kun asiat ei näytä menevän siten kuin ne parhaaksi ajattelen, ärsyynnyn.

Joskus jopa niin paljon, että tekisi mieli heittää kenkä seinään.

Tai karjua kurkku suorana: JONYTONSAATANA!!!!!

Harvoin tulee asioita joista ärsyyntyy oikein niin, että pistää vihaksi. Mutta niitä tulee.

Tiedän ettei toisten ihmisten asioihin kannata käestää. Ei mitenkään.
Mutta siitä huolimatta ärsyynnyn jos näen, että jahas, siinä sitä taas hakataan päätä seinään ja koitetaan ylittää Kiinan muuria poikittain ilman apuvälineitä. Ja vielä valitetaan samalla, vaikka on itse valittu tehdä asiat hankalasti.
Pyydetään kuuntelevaa ja keskustelevaa apua ja siltikään ei kuulla mitä toinen lopulta sanoo. 
Tai vähät välitetään siitä mitä se toinen sanoo!
Jos se Kiinan Muuri olisi helpompi ylittää rappusia pitkin niin miksi siinä pitää yrittää kiivetä väkisin pystysuoraa seinää paljain käsin? Voi Ziisus.

Ja silti tiedän, että tämä asia tulee kyllä kiipeäjällä ymmärretyksi aikanaan kunhan hän on valmis tajuamaan ihan itse portaiden jujun. Silti ärsyynnyn. Miksi ihmeessä?

Ärsyyntyminen on vähän sama kuin kaatuilisi kurarapakossa ihan tahallaan.
Ja samalla suututaan kurarapakolle siitä, että se ei mene pois.
Vinkki: Ainut tapa selviytyä, on astua pois rapakosta ja valita toinen tapa edetä matkallaan.

Ärsyttää:

Jos päivän selviä asioita ei joku ymmärrä millään ja jatkaa niiden märehtimistä aina vaan eikä näe omassa ajattelussaan mitään vikaa. Ja jos joku kokee olevansa aina jonkun asian uhri. Että ihan aina juuri hän on se, jonka pussissa on reikä hedelmäosastolla. Että ne saatanan pussit on juuri häntä varten rikottu! Aina.

(Vinkki: Tarkista pussi ennen kuin alat lappoa sinne hedelmiäsi.

Pääset hermostumasta samalle asialle aina uudestaan)

Jos löydän itseni aina saman ongelman edestä niin ymmärrän miettiä omaa asennettani tai toimintatapaani asiaa kohtaan. Koska vika on luultavasti minussa. Ei muissa. Noissa. Niissä.

Jos minulla jää lasku maksamatta ja tulee sanktio, ei se ole laskuttajan vika: Se on minun vika!
Jos minä valmistan tähän maailmaan lapsia, niin tehtäväni on kasvattaa ne hyviksi kansalaisiksi. 
Sellaisiksi, jotka pärjäävät tässä maailmassa.

Se on minun tehtävä. Ei muiden.

Siitä ei voi edes kelleen valittaa.

Jos lapsi ei opi jotain asiaa niin minun tehtävä on etsiä keino lapsen avuksi.

Ei lapsi sitä itse löydä välttämättä. Se on kasvattamista.

Lapsista on myös taloudellista vastuuta kannettava.

Lapsia ei tehdä tulon tuojiksi vaan ne on koko elämän ajan mittainen sijoitus.

Tuoton näkee niiden kasvussa ja siinä miten pärjäävät aikanaan omassa elämässä.

Jos minä teen kasvattajana virheen, niin se on minun vika.

Minun on myönnettävä se, etsittävä apua tarvittaessa ja otettava vastaan se apu.

Opittava se, että minäkin voin olla väärässä ja että ajatukseni voivat olla aivam typerät jonkun enemmän oppineen tietojen mukaan. Ja on minun opittava omista virheistäni myös vanhempana.

Jos minulle aina vaan mainitaan, että minun pitäisi muuttaa ajatteluani, jotta asiat etenisivät, niin minun on viisainta se tehdä, eikä pitää jääräpäisesti kiinni omasta minuudesta siksi vain, että ”minä nyt vaan satuin syntymään tällaiseksi”.

 Aina on mahdollisuus kasvaa. Nämä ovat niitä Kiinan Muureja.

Lopputulemana voin sanoa, että ärsyynnyn sellaisista asioista, jotka eivät mene sinne suuntaan jonne ne näkisin menevän parhain päin. Koitan koko ajan muistaa, että jokainen valitsee oman elämänsä käänteet. Jokainen hakkaa päätä seinään joissain asioissa kun taas toisista suoriutuu heittämällä. Myös minä itse. Myös sinä. Me kaikki.

Joten menenpä hetkeksi sisääni ja kerään ärsyyntymisen kasaan.

Teen möykylle reunat ja puhallan ne ulos: Vitut ärsyyntymisestä (sisäänhengitys), tehköön kaikki miten tykkää (uloshengitys), vitut ärsyyntymisestä (sisäänhengitys), ei kuulu minulle (uloshengitys), vitut ärsyyntymisestä huhhuh johan helpottaa…

Ensi kerralla voin saman lurituksen alkaessa sanoa, etten jaksa enää käsitellä samaa asiaa. Että Vitut ärsyyntymisestä. Minulla on kaikki hyvin. Wot Evö! Menen tästä tekemään ruokaa.

~ Minna