VITUT MUIDEN ELÄMÄSTÄ

(Minna)

Keskity elämään omaa elämääsi hyväksi.

Usko tai älä: Elämme tätä elämää vain kerran. Uskoitpa Uudelleensyntymiseen, Ukko Ylijumalaan tai Fiatin takaiskarin toimintaan, niin silti olet täällä, juuri sinuna, vain nyt. Etkä edes tiedä milloin et enää ole! Joten miksi odotella hetkeäkään enempää?

Ota vastuu omasta onnellisuudestasi. Koska sinun vastuullasi se on.

Mikään ulkopuoleltasi tuleva asia ei voi tuoda sinulle onnea, ellei sitä ole jo sisälläsi.

Jos onnellisuus ei lukeudu perustunnetiloihisi, ulkoa tuotuna se on vain hetkellinen tunnetila. 

Monesti sitä erehtyy myös ajattelemaan, että olisi onnellinen tulevaisuudessa.

Sitku on saavuttanut jotain.

Sitku on saanut jotain.

Sitku on tehnyt jotain.

Mutta sitku se sitku tulee,

ei se välttämättä tullutkaan:

Se onni. Tuli vain 

lisää sitkutettavaa.

Mietipä: Kuinka monta onnellista ihmistä oikeasti tiedät?

Siis ihan varmasti Tiedät. Tiedät, että se henkilö on onnellinen. 

Sellainen, jolla onnellisuuden tunne on niin vahva, että se menee aina niiden pienten arkitunteiden yli. 
Minä tunnen joitakin sellaisia.

Ja tässä hetkessä tunnen myös itseni ja voin sanoa, että elän onnellisen naisen elämää.

Aina se ei ole ollut niin. Piti vain lopettaa sitkuttelu!

Sitkuttelun lopettaminen ei ole eikä ollut helppoa. Se ei käynyt kädenkäänteessä.

Piti riisua aika monta naamiota naamalta ennen kuin löysi itsensä.

Voisiko olla niin, että onnellinen ihminen on se, joka tuntee itsensä?

Itsensä tunteva ihminen ei nimittäin mene siihen lankaan, että luulisi tarvitsevansa itselleen jotain lisää ollakseen enemmän olemassa, ollakseen onnellinen. Eikä onnellisuus tarkoita päämäärätöntä hapuilua.

Yleensä juuri se oman elämän onnellisuus luo ihmisen määrätietoiseksi!

Sitä uskaltaa olla ihan oman onnensa herra tai herratar.

Sitä tietää mihin omat resurssit riittävät ja tekee vaan asioita. Tuosta vaan.

Totta on myös se, että meitä ohjaa ällistyttävä määrä asioita itsemme ulkopuolelta.

Tulee vallan hiki, kun niitä ryhtyy listaamaan!

Joten: Toivotellaanpa ne kaikki asiat tervetulleiksi V-sanan luokse!

Keskitytään kerrankin ja oikein luvan kanssa itseemme.

Vaikka vain viideksi minuutiksi.

Än Yy Tee Nyt!

Vain Minä. Tai siis Sinä. Eli Minä.
Mutta siis vain Sinä.
Ymmärrät mitä tarkoitan.
”Sinun Minä.”

Ihminen syntyy ilman vaatteita ja ilman suojautumiskeinoja.
Lapsi alkaa äidinmaidon ohella imemään vaikutteita omasta ympäristöstään.
Lapsi kasvaa peilaten ympäristöään ja matkien sen eri vivahteita.

Tunteiden ilmaisu ja kokeminenkin opitaan toiselta.

Ensin äidiltä ja isältä. Sitten muilta.

Uhmaiässä testataan se miten ne on opittu: Aletaan erillistämään itseä perheestä.
Ja silloinkin se miten vanhemmat ohjaavat tunteiden käsittelyssä eteenpäin, 
ohjaa sitä miten me käsittelemme ne aikuisina.
Lapset testaavat, voivatko he liikuttaa aikuista ihmistä tahtomallaan tavalla.

Marionetti siinä sitten sätkii sen huudon voimasta!

Sätkiikö se minulle oikeasti oikealla tavalla vai ei? Hmm.

Sitä voi jokainen pohtia miten se meni omalla kohdalla.
Näet: Jos uhmaikäinen lapsi saa päättää kaiken, hänelle muodostuu kuvitella maailman mahtajasta ja hänen persoonaansa se jää tosi pitkäkestoiseksi toimintatavaksi. Jos lapselle laitetaan rajat, hän oppii sen, että meillä kaikilla on säännöt.

Kun ne on opittu, niin lapsi tietää, että sääntöaitojen sisällä he voivat toimia vapaasti.

Niinhän ne tekevät varsatkin, pillakoivat kesälaitumella.

Pari kertaa kokeilevat voiko sähköaitaan koskea.

Tälli tulee. Ei kannata yrittää. Ei edes pienellä liikkeellä.

Siten ne oppivat kunnioittamaan sähköaitaa.

Back to the asia.

Oma persoona alkaa rakentua hiljalleen.
Siihen persoonaan kasataan paloja omien kokemusten kautta.
Minäkuva rakentuu siitä miten ympäristö jakaa hyväksyntää ja rakkautta kasvavalle ihmisalulle. 
Vauvahierontaa lukeneet tietävät, että kun lasta hierotaan hän oppii kosketuksesta sen, miten kaunis ja hyvä ihminen hän on. Pieni ja hento ote. Sitähän se kaikki on.

Käyttäytymisen hyväksyntä taas on sitä sähköaita-asiaa: 
Niin kauan voi heittää kupperiskeikkaa, kunhan pysytään sallitulla alueella.

Muut ihmiset tuovat kokemuksia ja niiden kautta opimme sen miten muut meidät näkevät.

Opimme käyttäytymään odotusten mukaan.

Opimme kasvuympäristöstämme myös sen, millainen elämä meidän tulee rakentaa.

Mietippäs tätä hetken aikaa.

Elätkö sellaista elämää, jonka halusit?
Rakentuiko se sellaiseksi kuin olet haaveillut?

Mitä kaikkia oletuksia sinä olet tehnyt elämäsi onnellisuudelle sen mukaan, mitä olet oppinut itsesi ulkopuolelta?

Entäpä onko sinulle lapsena sanottu, että olit reipas, 
kun uskalsit tehdä jonkin asian vaikka sisälläsi koit atomipommin räjähtävän pelosta?

Tai olet kiltti ja nätti kuin nukke? Tai olet tuhma?

Tai oletpas kasvanut pitkäksi, vaikka mittaa oli noin 110cm ja olit koko luokan lyhin?

Entä sanoiko joku jotain painostasi?

Sanoiko jotain tyyliin: Olet ollut vissiin aina ruoka-aikaan kotona?

Tai sanoiko: Oletpa nirppanokka tai muuten vain hankala?

Entä puhuiko isotäti kahvipöydässä muille aikuisille ääneen miten pikkuvanha olet?
Veikkaan, että vastaavia kokemuksia on oikeasti aika paljon.

Entäpä opettajat? Mitä kaikkea ne kerkesivätkään sanomaan alakoulussa.

Miten monessa asiassa sait kokea olevasi muita huonompi, hitaampi, vähäisempi?

Tämmöiset asiat saattavat määrittää ihmisen Minuutta vielä aikuisenakin, vaikkei sitä aktiivisesti edes huomaa.

Hyvin pienet asiat saattavat antaa pohjan Isoille ajatuksille sinusta Itsestäsi.

Miten paljon ihmiset keskittyvätkään toisiin ihmisiin oman elämän elämisen sijasta! Se on paljon se.

Kun tämän asian kanssa pääsee sinuiksi, eli minuiksi, niin on jo hyvässä matkassa.

Haluatko elää kopioitua elämää?

Sitä elämää, jonka rintamaidosta imit itseesi?
Haluatko elää siten miten joku muu vakuuttaa sinulle hyväksi?
Oletko ajatellut, että se millaista elämää elät, voi olla täysin irrallinen siitä mitä sinun sisälläsi oleva ihminen haluaa? 
Voi olla, että oletkin ajautunut elämään ihan itsellesi vierasta arkea.
Olethan kuitenkin oppinut toisilta jopa sen miten pitää tuntea eri asioita.

Sen, että Ikean pussilakanoiden saavuttua Jyväskylän pikkuIkeaan on sinne rynnättävä niitä hakemaan. 
Nyt niitä on kaikilla jyväskyläläisillä Ikeasisustajilla!

(Myös meillä, koska ne oli ihan kivat)

Ostin sieltä myös just ne samat muovikupit, joita muutkin.

Voi Luojani mun, miten typerää!

Joku oli valinnut niistä kaikista eri kuppikippomalleista juuri ne, jotka minun sitten piti mennä ostamaan, muiden urpojen ohella. Jep! Noh, se siitä valinnanvapaudesta ja –oikeudesta omaa elämääni koskien.

Sukelletaanpa nyt siihen pääasiaan: Kuka sinä olet? Mitä sinä haluat?

Kaksi jättimäistä kysymystä.

Ensin tulisi mieleen aloittaa perinteinen monologi:

Mikä minun nimeni on, kuinka vanha olen ja ketä perheeseeni kuuluu. 

Mutta nyt ei haeta sitä.

Emme ole tekemässä kirjeenvaihtoilmoitusta tai CV:tä.

Elämän elämiseen ja kokemiseen ei tarvita sellaisia.

Kysymykseen “Kuka minä olen?” ei ole ihan helppo vastata.

Minuus muodostuu kerroksista. Kuin sipuli. Tai niin kuin maatuska-nukke.

Voisit avautua itsellesi kirjoittamalla ylös sen mitä sinä olet.
Siitä tulee ehkä pari sanaa. Ehkä kirja.
Riippuu siitä kuinka paljon olet ennättänyt itseäsi tutkia.

“Mitä minä haluan?”, on yhtä laaja kysymys. 

Riippuu siitä mistä kautta kysymystä lähestyy.

Ensimmäinen askel itsensä hyväksymiseen lähtee siitä, että tunnistat itsessäsi sen mikä on todellista. Todellista sinua.

Olemme elämämme aikana keränneet ympärillemme naamioiden ja käytöksen verkoston, joiden syntymiseen on vaikuttaneet odotukset. Omat tai toisten. Monesti olemme itseemme tyytymättömiä juuri siksi, ettemme syystä tai toisesta mahdu johonkin odotus- tai oletusarvoon siitä millainen pitäisi missäkin hetkessä olla tai mitä pitäisi saavuttaa. Eikö ole hullua? Miten kamalaa olisi jos kaikki olisivat samanlaisia, saman näköisiä ja luonteisia!

En voisi elää maailmassa, jossa kaikki näyttäisivät ja vaikuttaisivat minulta.

Menisi hermo.

Niin tai jos eläisin jonkun toisen ihmisen luoman toiveen mukaisesti.

En minä halua olla nukke, jonka asennot ja eleet, sekä suusta ulos tulevan äänisaasteen, keksisi joku muu ihan vain luodakseen minusta omaa kuvaansa.

Aloittakaamme yhdessä kuoren sisään kurkistelu. Kurkistusaukon voit tehdä mantran avulla.

Mene peilin eteen, vedä keuhkot täyteen ilmaa (ihan sinne napaan asti)
ja puhalla rauhallisesti ulos: Vitut Minuudelle!

Jos et tunne helpotusta voit toistaa mantran uudelleen. Useampana päivänä.

Näin vapautat energiaa kuvitteellisen itsesi ympäriltä ja annat todelliselle Minällesi tilaa tulla esiin. 
Anna roolitoogasi valahtaa lattialle ja myttää se roskiin.
Et tarvitse sitä enää.

Todellinen minuus ei tarvitse erityismainintoja, ei roolimalleja, ei kauneusihanteita, ei minkäänlaista suitsutusta ollakseen olemassa. Se oli olemassa jo ennen kuin ensi kertaa vetäisit tämän maailman happea kitusiisi.

Anna itsellesi lupa olla olemassa. Keneltäkään muulta et tuota lupaa tarvitse.

Ja kun joku seuraavan kerran yrittää sinua roolittaa, voit todeta mielessäsi: “Minä olen tämmöinen”. Ja hei sinä, joka kurkistelet haarniskasi sisältä tätä lukiessasi ja mietit, että kyllä on rivien täydeltä silkkaa paskaa, niin ihan vinkkinä vain: Minä näen sinut!

Kiva haarniska, mutta sota loppui jo.

Sisäinen muutos on valtava, kun uskaltaa alkaa elää oikeasti sellaisena kuin on.
Jokainen hetki muuttaa muotoaan. Hiljalleen alkaa nähdä ympäristönkin sellaisena millaisena todellinen minuus sen näkee. Oletko ajatellut, että ne ulkokuoriset oletusarvot ovat myös määrittäneet sitä asiaa?

Sinä näet ympäristösi henkilökohtaisena kokemuksena.

Ei sitä kukaan muu näe samoin. Värisävytkin näet ihan yksin.
Maistat maut aivan omalla suullasi.

Joku on joskus saattanut kehua sinulle, että jokin asia on herkullista ja olet sen vuoksi maistanut ja todennut, että niinpä on. Voit ollakin sitä mieltä. Toisaalta oikeasti makunystyräsi ovat saattaneet vain todeta, ettei tuo tuote nyt varsinaisesti oksennusreaktiota aiheuta, mutta toteat: Herkullistahan tämä. Koska niin joku muu sanoi.

Ehkä ajattelet tuon ihmisen tietävän itseäsi enemmän siitä mikä on herkullista.

Jännittävää. Näitä asioita voi olla paljon.

Takaisin Minuuteen.

Kun alat ymmärtää kuka oikeasti olet ja mitä sinun kuuluu täällä puuhata, alat ymmärtää, että ainoa asia millä todella on merkitystä on se, että elät omia unelmiasi todeksi. Että tähtäät onnellisuuteen.

Katsos: Ei sinua ennen eikä sinun jälkeesi kukaan muu unelmoi samasta asiasta samalla tavalla kuin sinä. Elämän aikana pitää toki tehdä myös semmoisia asioita, jotka ovat aivan eri seinällä omien haaveiden kanssa, mutta yleensä ne ovat väliasioita matkan varrella. Eli: Elä ole huolissasi, jos aika ei aina tunnu riittävän kaikista mukavimpaan puuhaan. Aikaa on aina riittävästi, jos ponnekkaasti hommaan ryhdyt ja pidät sen tähtäimessä kaikesta muusta hölyn pölystä huolimatta.

Kukaan muu ei voi saavuttaa sinun unelmaasi. Eikö ole aika hurjaa?

Kukaan muu ei koe asiaa samoin.

Päämäärä voi toki olla sama. Monellakin.
Mutta matkan taittuminen on aina henkilökohtainen kokemus. Ihan aina.
Ei edes sinun Sielunkumppanisi tunne asiaa piirulleen samalla intensiteetillä kuin sinä.

Kun alat elää omana itsenäsi, muiden määritteet sinusta ei enää paljoa paina.

Tiedät mikä olet ja kuka sinussa on.
Edes kritiikki ei osu lujaa, koska siinä arvioidaan jotain tekemääsi asiaa. Ei sinua.

Ei uppoa, vaikka osuisikin, koska sinä tiedät hyveesi ja paheesi. Olet niistä tietoinen.

Voit myöntää reilusti jos olet väärässä tai tehnyt jonkun mokan. 

Sinun sinuutesi kestää sen, koska ei sillä ole väliä.

Ymmärrät olevasi Ihminen. Keskeneräinen MatkanTekijä.

Samalla alat hyväksyä sen, että muilla on aivan täsmälleen samanlainen tarina.

Tai tarinan kannet: Ihmisen nahka. Siellä sisällä on toinen Matkan Tekijä.

Ja ymmärrät hyväksyä hänet semmoisena kuin hän on.

Ei sinulla ole mitään varsinaisia vaatimuksia mistään.

Ei semmoisia mistä et selviytyisi itsekin. Ihan yksinään.

Asian tapahtumiseen voi vaikuttaa toinen ihminen, tai sitten on vaikuttamatta.
Elämä on flowssa. Kuljet omaa polkuasi.

Kun tämän kaiken oivallat saatat eräänä aamuna huomata: Minä olen Onnellinen.

Siihen vaadittiin niin vähän! 

Vain matka sisään ja ulos.

Hei Kamu, Olet Upea!