VITUT SÄRYSTÄ JA KIVUSTA

(Maama)

Eiku.

Taisiis.

Niinku.

Mitä minä oikein sanoin?

Taisin juuri haistattaa vitut minua viimeiset kaksi viikkoa piinanneille kiusanhengille; Kivulle ja Särylle!

Enpä ihan tiedä.
Seisonko muka sanojeni takana? 
Voinko? Kykenenkö? Onko asianmukaista toimia näin!?
ONKO edes mahdollista näyttää junttia KIVULLE, joka kumpuaa suoraan pääkopan sisältä ja heijastuu sekä kuupan sisälle että sen ulkopuolelle ilmentäen itsensä mitä moninaisimmin oirein ja reaktioin? Onko järkee vai ei?

Eikö muka sinustakin olisi järkevintä vastustaa kipua, hakata nyrkillä seinää, kirota KIPU-PIRU Manalan majoille asti (sinne mistä se on kotoisin) ja uhmata sitä uhmaamisen päälle? 

Jos sanon VITUT, niin luovutan, right? Olen luuserilaiskimusvetelys, joka ei uskalla edes omaa tuskaansa kohdata ja kuvittelee, että vähätsiitävälittämällä se jotenkin lievenee, kaikkoaa ja vähenee. Ei lievene. Ei kaikkoa. Ei vähene. 

EI se kipu sillä katoa, että sanon VITUT KIVUSTA. 

Kysynpä nyt itseltänikin: Miten muka voisin sanoa VITUT tälle jäätävälle hammas- ja hampaattomuussärylle (niin, minulta, 26-vuotiaalta poistettiin juuri yksi hammas, koska se oli jo liian reikkintynyt ja tulehtunut porattavaksi), joka on läsnä 24/7, joka ei anna minun nukkua öitä, eikä valvoa päiviä eikä anna minulle tilaa tai voimia keskittyä mihinkään muuhun kuin Itseensä? 

Kipu rakastaa kärsimystäni ja kärvistelyäni. Kipu on loinen joka saa ravintoa raivostani.

En edelleenkään tiedä miten sen tein, mutta yks kaks löysin itseni peilin edestä katsomasta kipuilevaa, unettomat yöt viettänyttä, erinomaisen poskiturvonnutta itseäni silmiin ja kuulin suuni sanovan maagiset sanat:

Vitut kivusta.

Ne oli vaikeat kaksi sanaa.
Oivalsin, että nyt ollaan äärirajoilla. 
Nyt liikutaan sellaisissa teemoissa, joiden kohdalla on äärimmäisen vaikea sanoa ja ennen kaikkea sisäistää Vitut siitä tästä & tosta -sanoman ydin. Miten voin ajatella 'vitut' jostain asiasta joka on sisälläni, minussa, hela tiden ympäri vuorokauden ja jonka läsnäolo on niin voimakas, että sitä on vaikea olla ajattelematta, tuntematta, viidellä aistilla kokematta?

Miten voin siirtää tuon ajatuksen sanoiksi ja sanat toiminnaksi? 
Enhän voi vain irroittaa suustani kapselia tai kasvainta jossa kipu sijaitsee, heivata sitä mäkeen ja sanoa so long soronoo! Tämä metodi toimii, ah, niin monen muun asian kohdalla tässä elämässä. Muttei silloin kun kyseeseen tulee fyysinen, tahdosta riippumaton kipu.

Mitä tulee vitut siitä tästä & tosta -elämänkatsomukseen, on tunnepuolen kipua usein helpompi käsitellä, hoitaa ja karkoittaa kuin fyysistä. Näet: Kun tunnistaa tunnesolmunsa, oli kyseessä sitten katkeruus, kyynisyys, masennus, ahdistus, suru, pelot, epävarmuus tai muu vastaava negatiiviseksi luokittelemamme mielentila, sen voi ottaa käsittelyyn, tarkasteluun, suurennuslasin alle ja lopulta, kun uskaltaa, heivata menemään. Mutta miten heivaat konkreettisen fyysisen kivun menemään?!!! No et mitenkään. 

Ja kas: SIINÄPÄ se asennemuutoksen avain piileekin! 

Näet: Jos en voi mitään asialle X/Y/Z (muuta kuin raivostua vihastua ärsyyntyä ja vittuuntua siitä), niin mihinpä ihmeen jatkotoimiin sitä kannattaa yrittää itseään edes venyttää vanuttaa ja jatkojohdottaa!? Hulluhan se on, joka rautalangasta yrittää vääntää vanulappua eli tässä tapauksessa, kivusta kukkakimppua. Hulluin kaikista se, joka ei hyväksy, ettei kaikkea voi muuttaa, eikä kaikkeen voi vaikuttaa. Että joskus eteen tulee niitä ei-niin-kivoja asioita, kuten särkyä ja kipua, jolle ei vaan siinä hetkessä juuri nyt mahda yhden yhtikäs mitään. Vitut toki siitä vaikka vähän vastustelisikin, ihmisiä tässä ollaan. Mutta vitut myös siitä, ettei kipua aina saa taltutettua omin voimin. Vitut siitä, että se tuli ja vitut siitä että se muutti hetkeksi asumaan. Koska hetkellistä sekin on vaan. Koska kaikki elämässä on. Ohikiitävää!

Lontoon kielellä on sanonta: This too, shall pass. Tämäkin menee ohi. Kaikki menee. 

Kipu on kipua, eikä kipu aina nikkaroimalla nujerru ja sillä sipuli. Sillä HYVÄ. Kaikki on hyvää jos Universumilta kysytään JA juuri siltä jäbältä on syytä kysyä. Universumi (ja SINÄ, todellinen Itse) tietää, että myös kipu ja särky ja hammastenkiristely ovat osa jokaisen ihmisen elämää, ennemmin tai myöhemmin, enemmän tai vähemmän, vaiheessa tai toiseessa, kroonisemmin tai vähemmän kroonisesti. Jokainen, tietää, mitä, kipu, on. Sekä henkinen, että fyysinen. Joskus kipua ei vaan saa pois, tästä esimerkkinä juurihoitoa vaativan hampaan huomiota herättävän huomionhakuinen KIPU. Se on ehkä pahinta kaikista, se kun kipu tulee jostain syvältä sisältä, eikä mikään ulkopuolelta kohti tuleva sysäys saa sitä turtumaan. Ei sitä tahtoisi kestää. Ei tahtoisi hyväksyä. Miksi minä? Miksi JUURI minä, eikä joku toinen? Sniisk.

Mutta tiedättekö, mikä lisää kipua ja särkyä potenssiin satamiljoona?

Vastaus: No sen kivun ja säryn sinnikäs vastustaminen, vihaaminen ja itsensä kivun kautta uhriuttaminen. Asenne 'voi minua' on usein kaiken pahan alku ja juuri. Se se vasta sattuu kun ryhtyy lietsomaan fyyfistä kipua vähintää yhtä kipeillä, miltei dignosoitavan sairaalloisilla ajatuksilla: Voi kun tässä olisi joku toinen, enkä minä! Aina MINÄ saan kärsiä! Eikö tässä ole ollut jo riittävästi kipua, surua ja hammastenkiristelyä! Muilla menee niin paljon paremmin, kukaan toinen ei kipuile kuten minä (katso vaikka facebookista, kaikki niin onnellisia, elinvoimaisia ja terveitä!). Ja sitä rataa. Se on suhteellisen surullinen rata se. 

Vasta kun kipu ja särky jossain vaiheessa hellittävät -koska keinolla tai toisella se aina hellittää, koska Universumi hakee aina balanssia, yin & yang, kaikessa, sekä ihmisen ulko- että sisäpuolella- sitä relaa ja huomaa, että sekin meni ohi, sekään ei ollut ikuista vaikka sillä hetkellä, kivun silmässä ja ytimessä tuntui siltä. Ja kun kipuilu hellittää, saattaa kivun keskellä itsensä uhriuttanut ihminen löytää itsensä uudenlaisen häpeän suosta: Miten minä sil viissiin kirosin koko maailman Kankkulan kaivoon! Tottakai muillakin on tällaisia probleemia! En minä tietenkään ole ainoa! Mitä minun kiroamiseni ja manaamiseni mitään auttoi? No, ehkä se auttoi, yli jostain, mistä sitä tietää. Vitut siitä että kävit läpi tuntemuksia. Vitut siitä, että kipu vitutti, ärsytti, ahdisti, masensi, uhriutti. Vitut myös siitä, että kipua ylipäätään oli!

Siispä: Vitut kivusta ja särystä. Tulkoon olkoon ja menköön. Vaikka kipiää tekeekin.

   ACCEPT. Hyväksy. Sano Vitut. Ja näe miten elämäsi muuttuu.

                                                            ~ Maama              

PS. Hammas poistettiin ja kahden päivän särkylääkehoureen jälkeen suosta nousi uusi ihminen: Maailmassani on nyt hampaan verran vähemmän minua ja hampaan verran vähemmän kipua. Aika kiva yin ja yang, sanoisin.